OrsaSportin ja AIK:n toppari Sauli Väisänen palaa loppukaudeksi Suomeen ja pelaa lainasopimuksella HIFK:ssa kauden loppuun.
– Kaikki tapahtui nopeasti. AIK:lla on erinomainen topparitilanne ja kun kukaan toppareista ei siirtynyt tässä ikkunassa muualle, pelaamme mestaruudesta ja itse olen vasta palaamassa pelivauhtiin, niin katsoimme parhaaksi maksimoida minuutit ja hakea niitä muualta.
– HIFK tarvitsi loukkaantumistensa keskellä topparia ja kun AIK antoi vihreää, niin itselleni päätös oli helppo.
Kauden 2016 tavoitteet ovat selvät, niin kuin loppukaudelle 2015.
– Palaan AIK:hon heti kun kausi Veikkausliigassa (su 25.10) on ohi. Jos kaikki menee niin kuin pitää, on HIFK varmistanut jo hyvissä ajoin liigapaikkansa ja itse ehdin mukaan viikoksi harjoittelemaan ja AIK:n mestaruusjuhliin, kun kausi Ruotsissa päättyy 31.10.
– Tarvitsen pelejä ja minusta pelaaminen HIFK:ssa on mielenkiintoista monessakin mielessä. AIK:ssa meillä on naapurimaan parhaat fanit ja mitä olen seurannut, niin Stadin Kingit taitavat olla kotimaani ykkösiä. Keskustelut valmentaja Honkavaaran kanssa sujuivat hyvin ja tiedän itse mitä minulta odotetaan.
Saulin kausi jatkuu myös U21 karsinnoilla.
– En saanut AIK:n lääkäriltä pelilupaa Venäjä- ja Färsaaret peleihin vaikka olen harjoitellut täysipainoisesti jo viikkoja. Harmittaa, mutta ehdin hyvin kuntoon kolmeen seuraavaan peliin. Olen täydessä kunnossa ensimmäisessä HIFK:n pelissä Maarianhaminassa ja valmiina kentälle, jos minut kentälle valitaan. Nilkka kestää, mutta toki pelikunnon kanssa on tekemistä, onneksi seuraavaan peliin on aikaa ja ehdin tutustua uusiin pelikavereihini. Mukana tosin on paljon vanhoja joukkuekavereitani ja se on joka suhteessa hieno asia.
OrsaSport toivottaa Saulin tervetulleeksi käymään kotimaassaan!