OrsaSport järjestää jo kahdeksannentoista Eerikkilän potkutekniikkaleirinsä potkutekniikkavalmentaja Eeva-Maria Saaren sekä Dali Mellerin johdolla Eerikkilän Urheiluopistolla 11.-13.10.2019.
Potkutekniikkaleirimme ja valmennuksemme ovat saavuttaneet suuren suosion ympäri Suomen. Syysloman kylkeen sijoittuva leirimme keskittyy täysin potkutekniikkaan, ja pelissä/kentällä käytettäviin erilaisiin tekniikoihin. Leirillemme ovat tervetulleita kaikki vuosina 04-10 syntyneet poika- ja tyttöjuniorit.
Huomioithan, että leirillä on kaksi potkutekniikan tasoryhmää, merkitsethän ilmoittautuessasi kumpaan ryhmään osallistut, ryhmien ohjelma on harjoituksissa hieman erilainen. Taso 2 on huomattavasti kuitenkin teknisesti vaativampi. Tason 2 harjoituksissa tehdään vaikeampia suorituksia, jotka vaativat hyvän perusteknisen osaamisen pohjan.
Lähtökohtaisesti ilmoittautuessasi olet mukana harjoitusryhmissämme TASO 1.
Merkitse kuitenkin ilmoittautuessasi lisätietoihin selkeästi teksti TASO 2, kuitenkin noudattaen ohjeistusta/suositustamme: Potkutekniset perustaidot ovat hyvin hallussa, ja vähintään joku seuraavista pätee sinuun pelaajana halutessasi mukaan tason 2 ryhmään:
- Käyt yksityis- tai pienryhmävalmennuksessa (OrsaSport)
- Olet ollut useammin kuin kerran joukkuevalmennuksessamme (OrsaSport)
- Olet ollut vähintään kaksi kertaa potkutekniikkaleirillämme (Eerikkilä tai OrsaSport potkutekniikkaleiri muualla Suomessa)
Potkutekniikkaleirimme muut ohjaajat ovat aiemmilta potkutekniikkaleireiltämme tuttuja ammattitaitoisia OrsaSportin valmentajia.
Leirin pääteemat ovat potkutekniikka erilaisine syöttöineen, pallon käsittelytaitoineen, ja harjoittelemme myös kentällä eri rooleissa/ tilanteissa käytettäviä potkuteknisiä taitoja mm. havannoinin, peliasentojen ja pelaajan pelitilanteen mukaan (*taso 2). Osallistujat jaetaan n. 10 pelaajan pienryhmiin, joissa jokainen saa mahdollisimman henkilökohtaista, ja tasonsa mukaista ohjausta.
Huomioithan, että potkutekniikkaleirimme, ja kaikki Orsan leirit ovat tarkoitettuja vain innokkaille ja motivoituneille pelureille taitotasosta huolimatta.
Kolmen päivän ohjelmaamme mahtuu monipuolisten potkutekniikkaharjoitusten lisäksi mm. toiminnallista oheisharjoittelua, luento potkutekniikasta, saunomista, uimista ja paljon hauskaa yhdessäoloa. Yhteistyökumppanimme Tasapelin kanssa tuomme leireille myös hieman erilaista harjoittelukalustoa lisänä, jota käytämme osana treenien monipuolistamiseen.
Leirin hinta on kaksisataaneljä (204€) euroa. Ohjelman lisäksi leirimme sisältää täysihoidon Eerikkilän huippuoloissa, ja Puman laadukkaan varustepaketin (mm treenipaita ja pallo, sekä mahdollisia muita yhteistyökumppaneidemme vaihtelevia tuotteita). HUOM! Pidämme leirin osallistujamäärän aina rajallisena, jotta valmennus on varmasti myös henkilökohtaista ja ryhmät siihen sopivan kokoisia.
OHJELMA 11.-13.10.2019
PERJANTAI 11.10.2019
10:30-11:00 AVAUS FRENCKELL-SALI
11:00-12:00 LOUNAS RAVINTOLA
12:00-12:45 LUENTO FRENCKELL
13:30-15:00 HARJOITUS EERIKKILÄHALLI
15:00-15:30 MAJOITTUMINEN
16:00-17:00 PÄIVÄLLINEN RAVINTOLA
17:30-19:00 HARJOITUS EERIKKILÄHALLI
19:30-20:30 SAUNA UIMAHALLILLA UIMAHALLI
20:30-21:15 ILTAPALA RAVINTOLA
22:30 HILJAISUUS
LAUANTAI 12.10.2019
08:00-09:00 AAMUPALA RAVINTOLA
09:00-10:30 HARJOITUS EERIKKILÄHALLI
11:15-12:15 LOUNAS RAVINTOLA
13:00-14:30 HARJOITUS EERIKKILÄHALLI
16:00-16:45 PÄIVÄLLINEN RAVINTOLA
18:30-19:30 OHEISHARJOITUS EERIKKILÄHALLI
20:15-21:00 SAUNA UIMAHALLILLA UIMAHALLI
20:45-21:45 ILTAPALA RAVINTOLA
22:30 HILJAISUUS
SUNNUNTAI 13.10.2019
07:30-08:30 AAMUPALA RAVINTOLA
09:00-10:30 HARJOITUS EERIKKILÄHALLI
10:30-11:00 SUIHKU JA HUONEIDEN LUOVUTUS
11:00-12:00 PÄÄTÖS FRENCKELL
12:00-13:00 LOUNAS